Hyvää kesän alkua!
Saaren luonto on puhjennut kukkaan, ja sen siivittämänä on ollut hyvä aloittaa kesäkausi kukin omilla mökki- ja venepuuhillaan. Hautausmaa Kirkonmaassa on siivottu talkoilla, ja Saarimajan pihapiiri odottaa siistittynä Lohisoiton yleisöä 12.6. niin mantereelta kuin saaristosta. Ennen rentoutumista musiikin parissa kerätään ja kuljetetaan romuja Mulliin 11.6. Heinäkuun ensimmäisenä lauantaina kokoonnutaan sitten joukolla Saarimajalle perinteisiin kesäjuhliin.
Vaarallisen jätteen, metallin ja sähkölaitteiden keräys Kuutsalossa 11.6. klo 9-13.
Viime jäsenkirjeessä kerroimme ennakkoon romunkeräyksen muutoksista ja päivämääristä. Tänä kesänä maksuttoman keräyspalvelun järjestää Kymenlaakson Jäte Oy yhdessä Lassila &Tikanojan ja Saaristoliikenteen kanssa lauantaina 11.6.2016 klo 9-13. Keräyspaikkana on yhteysaluksen laituri Mullissa. Kymenlaakson alueella tästä on tiedotettu talouksille myös Roskaviesti-lehdessä.
Keräykseen otetaan vastaan vaarallista jätettä, metalliromua ja sähkölaitteita. Lisäksi keräykseen voi tuoda hätäraketteja, jauhesammuttimia ja autonrenkaita. Jätteitä saa tuoda vasta, kun keräyslavat ja vastaanottava henkilökunta on paikalla eli keräyspäivänä klo 9-13. Jätteitä ei pidä jättää alueelle etu- eikä jälkikäteen.
Toinen samanlainen keräys toteutetaan Mullissa 27.8. klo 9-13, joten silloinkin vielä ehtii.
Lajitteluohjeita: vaarallista jätettä ovat mm. maalit, lakat, liuottimet, jäteöljyt, kasvinsuojelu- ja torjunta-aineet, akut, paristot, energiansäästölamput, loisteputket ja lääkkeet; sähkölaitteita ovat kaikki kotitalouksien sähköllä, akulla tai paristolla toimivat laitteet; metalliromua ovat esim. pellit, räystäskourut, metalliputket, polkupyörät, kiukaat (ilman kiviä) ja metallikappaleet, joiden materiaalista vähintään puolet on metallia.
Lisää lajitteluohjeita löytyy www.kymenlaaksonjate.fi tai neuvonnasta neuvonta@kymenlaaksonjate.fi
Saarimajalla soi sunnuntaina 12.6.
Lohisoittajat rantautuvat taas Saarimajalle, kun viulisti Atte Kilpeläisen vieraiksi tulee kesäiseen tapaan huippuartisteja: soul- ja jazzlaulaja Emma Salokoski ja harmonikan soittaja ja säveltäjä Johanna Juhola. Teemana on ”Pintaa syvemmältä” – lauluja Emman uran vaiheilta. Luvassa musiikkia, jota heidän ei yleensä kuulla esittävän.
Huomio saarelaiset. Saimme tietää, että lippujen ennakkomyynti on ollut niin vilkasta, että niitä on jäljellä enää muutama. Kysyä voi vielä Minna Korkolaiselta/Kymijoen Lohisoitto, puh. 040 740 4051. Yritämme järjestää lisäjakkaroita sen verran kuin Saarimajalle vielä mahtuu. Sisäänpääsyn 20 euroa voi maksaa ovella.
Kesäjuhla Saarimajalla 2.7.
Perinteiseen Kesäjuhlaan kokoonnutaan joukolla lauantaina 2.7. klo 15.00. Yleisön toivomuksesta aloitetaan lasten onginta- ja tikanheittokisat välittömästi lipunnoston ja puheenjohtajan tervetuliaisten ja vuosikatsauksen jälkeen. Lohisoppatarjoilu käynnistetään n. klo 15.45. Sitä odotellessa Puhvetista on saatavilla virvokkeita. Lasten kilpailujen palkinnot jaetaan n. klo 17.00. Sen jälkeen ohjelmaa, mm. Matti Piiparin esitys ’Tarinoita saaresta’. Pääsymaksu lohisopan kera on edelleen aikuisilta 5 €.
Yhteysalusliikenne
Yhteysalusten kesäajan aikataulu 1.6. – 30.9.2016 on julkaistu, linkki aikatauluun löytyy Seuramme kotisivuilta. Kuutsalo-Seura oli mukana aikataulun suunnittelussa, ja esitimme kirjallisesti päättäjille, että liikenteen palvelutason tulisi olla vähintään entisen mukainen. Pyhtään kunta vaati kuitenkin Kaunissaareen yhtä lisävuoroa, ja niin liikenteestä vastaava ELY-keskus päätti ottaa Kirkonmaalta pois torstaivuoron ja antoi sen Kaunissaaren liikenteelle. Ratkaisuun vaikutti Kotkan kaupunginjohtajan asettuminen Pyhtään esityksen taakse. Saimme kuitenkin perjantain Kuutsalon iltavuoron lähtöaikaa siirrettyä tuntia myöhemmäksi; lähtö Kuusisesta nyt klo 17.
Kuusisen sataman pysäköintipaikkojen järjestelyyn ei ole kesällä luvassa parannuksia Saaristotoimikunnan ja Kuutsalo-Seuran vaikutusyrityksistä huolimatta. Tilanne tulee valitettavasti olemaan varsin huono.
Uutisia lyhyesti
Seuran myyntituotevalikoimaan pienempi Kuutsalo-viiri. Jäsenistön pyynnöstä Seura on lisännyt valikoimaan matalampiin lipputankoihin (8-9 m) sopivamman viirin. Se on kooltaan 350×45 cm ja maksaa 50 €. Suurempi 500×60 cm (10-11 m tankoihin), 60€. Molempia viirejä on tarjolla kesäjuhlissa tai niitä voi tilata: Ulla Raanti p. 040 845 2230 tai ulla.raanti@gmail.com.
Kirkonmaan tietoimitukset. Tieasioiden järjestely jatkuu vaiheittain: haettujen tietoimitusten alkukokoukset ovat 16.6.2016. Toimituksessa käsitellään laajalti Kirkonmaan kiinteistöjen tieoikeuksia ja saaren eri teiden kunnossapitoa.
Kaislan niittoa. Noin yhdeksän yksityisrantojen omistajaa ovat Kuutsalo-Seuran koordinoimana tilanneet kaislan niiton oman rantansa edustalle eri puolella Kuutsalon saarta. Työ tapahtuu 27 ja 28.6.2016.
Kevätvuosikokous 12.4.2016. Sääntömääräisten asioiden lisäksi käytiin keskustelua mm. kesä- ja talviaikatauluista. Syksyllä selviää vaikuttaako esim. Tiutisen koulun lakkauttaminen saaristolain edellyttämien koulukyytien osalta aikataulumuutoksia Kuutsaloon. Myös perjantain myöhempiä iltavuoroja kaivattiin, mikä mahdollistaisi kauempaa tulevien pääsyn saaristoon viikonloppuisin.
Seuran 40-vuotisprojektin vetäjä Pekka Savolainen kertoi lyhyesti kirjan työstämisen etenemisestä. Sisältökokonaisuuden ensimmäinen osa, Asko Matulan kirjoittama nykyisen Kuutsalon osakaskunnan vaiheet vuodesta 1963 eteenpäin, on jo lähes valmis.
Kokouksen aluksi Seura oli saanut Saaristotoimikunnan puheenjohtajan, Raimo Kurjen kertomaan liikenne- ja viestintäministeriön kaavailemista saaristoliikenteen tulevaisuuden näkymistä. Ministeriö käynnistää saariston liikennepalveluja koskevan kehityshankkeen 2016, kokeilu ajoittuu vuosiksi 2017-18 ja johtopäätökset uudistusten toteuttamiseksi kootaan 2019. Suunnitellusta hankkeesta voit lukea yhteenvedon ministeriön tiedotteesta osoitteesta http://www.lvm.fi/-/saaristoon-tarvitaan-uudenlaisia-liikennepalveluja
Paikalla oli 32 henkilöä. Laajempi yhteenveto vuosikokouksesta on kotisivuillamme.
Vedenpuhdistuslaite. Jukka ja Rita Lahtinen (p. 040 5401737) tarjoavat mahdollisuuden tutustua vedenpuhdistuslaitteeseen mökillään Sumarissa, Omenasaarta vastapäätä, Pulkkasen mökin vieressä:
”Hankimme viime kesänä vedenpuhdistuslaitteen nimeltä Empro 100, johon olemme erittäin tyytyväisiä, ja joka on noin puolet edullisempi kuin porakaivo. Empro tekee merivedestä juotavaa vettä 100 litraa tunnissa omaan säiliöönsä (200 l.), ja sähköä kuluu 0,5kw/100litraa. Toimii myös aurinkopaneelilla. Laitteen omalla pumpulla riittää ’potkua’ mm. kahteen suihkuun. Nyt tupaan ja saunan suihkuun tulee lämpöiset vedet, ja ulkohanasta kastelemme puutarhaa. Käyttö on edullista, karkeasuodattimet vaihdetaan noin kerran kesässä (32€).
Hyvien kokemusten jälkeen otimme Empro 100:n yrityksemme myyntiin, ja tarjoan Kuutsalo-Seuran jäsenille laitteen erikoishintaan: 4700 € (sisältää verot, laitteen, ylimääräisen esisuodattimen, talvehtimisnesteen ja rahdin Sapokkaan). Meripumpulla laitteen hinnaksi tulee 25m letkulla 5475 € ja 50m letkulla 5610 €. Edun arvo on 357€.”
Katso linkki: http://www.armyvaatteet.fi/vedenpuhdistus
Pesulapalveluita. ”Olemme Kotkan Lankilassa, Takapellontie 10, toimiva mattopesula ja pesuliike. Kun haluat päästä helpommalla siivouksessa, toimita likaiset mattosi Otavaan. Toimitamme ne puhtaina ja pakattuina takaisin yhdessä sovitun aikataulun mukaisesti. Myös muut pyykit pestään: petarit, täkit, liinavaatteet jne.
Merkitse yhteystietosi esim. maalarinteipillä ja pakkaa vaikka jätesäkkiin likaiset tekstiilisi. Ota yhteyttä ja kerro mihin Otavan vuoroon ne laitat. Noudamme ja palautamme ne sovitun aikataulun mukaisesti. Autokuljetus on sinulle ilmainen.
Voimme myös säilyttää mattosi talven yli, niin saat ne keväällä puhtaana takaisin. Laskun voit maksaa kätevästi netissä.”
Lisätietoja sekä hinnasto löytyvät www. kotkanpesula.fi ja yhteydenotot 05-2282 670 tai 040-530 9764, tai sähköpostitse kotkan.pesula@kymp.net
Kuutsalon Saarimajan kannatusyhdistys ry kerää uusia jäseniä
Kuutsalon Saarimajan kannatusyhdistyksellä on menossa jäsenhankintakampanja, jolla yhdistys pyrkii saamaan mahdollisimman paljon Kuutsalon maanomistajia ja heidän lähiomaisiaan ilmoittautumaan jäseniksi.
Jos haluat jäseneksi, voit tehdä sen helpoimmin lähettämällä yhdistyksen sihteerille Tea Seppälälle sähköpostin vaikkapa seuraavasti:
seppalatea@gmail.com
Haluan ilmoittautua Kuutsalon Saarimajan kannatusyhdistys ry:n jäseneksi.
Nimi:
Osoite:
Puhelin:
Kotkassa ____/____ 20
Voit ilmoittaa samat asiat Tea Seppälälle myös kirjeitse osoitteella: Tea Seppälä, Ruosinsalmenkatu 4 A 30, 48100 Kotka
Perustietoja Kuutsalon saarimajan kannatusyhdistyksestä:
Yhdistys on perustettu vuonna 1935. Yhdistys omistaa Kuutsalon saaressa olevan Saarimajan tontin ja rakennukset ja pitää näitä kunnossa. Yhdistys on yleishyödyllinen yhteisö, joka vuokraa hallinnassaan olevaa kiinteistöä ja kalusteita voittoa tavoittelematta seurojen, yhdistysten ja yhteisöjen sekä yksityisten henkilöiden järjestämiin kokous-, juhla- ja huvitilaisuuksiin. Yhdistys on kattanut Saarimajan ylläpitoon tarvitut varat pääosin vuokratuloilla sekä avustuksilla. Merkittävin avustusten myöntäjä on ollut Kuutsalon osakaskunta. Jäsenmaksuja ei tähän saakka ole peritty. Saarimajan kannatusyhdistyksen jäseniksi pääsevät Kuutsalon saariston maanomistajat puolisoineen ja heidän lapsensa ja lasten lapset johtokunnan hyväksyttyä jäsenhakemuksen.
Säännöissä mainittujen tarkoitusperiensä nojalla voidaan Saarimajan kannatusyhdistystä pitää Kuutsalo-Seuran sisarjärjestönä. Kannatusyhdistykseen liittymällä olet vaikuttamassa arvokkaan ja perinteikkään Saarimajamme säilymiseen ja kehittämiseen kuutsalolaisen saaristokulttuurin keskuspaikkana myös tulevina vuosina.
Tavataanhan taas yhteisessä kesätapahtumassamme Saarimajalla 2.7. klo 15.00.
JOHTOKUNTA