poiju

Jäsenkirje 4/2020

Hyvät Seuran jäsenet
Kuluneena vuonna Seuran toiminta on ollut lähes jäissä koronaepidemian vuoksi. Poikkeustilanne jatkunee ennalta määräämättömän ajan. Keväältä siirretty lakisääteinen Kuutsalo-Seuran vuosikokous pidettiin 23.9.2020 Merikeskus Vellamossa kaikkien koronan edellyttämien turvasuositusten mukaisesti.  Paikalla oli reilut kaksikymmentä jäsentä.

Vuosikokous lyhyesti
Kokouksen puhetta johtamaan valittiin Matti Sulin, sihteeriksi Maisa Kotoaro ja pöytäkirjan tarkastajiksi Raija ja Pekka Savolainen.

Sihteeri esitteli toimintakertomuksen 2019 pääkohdat. Hän kiitti myös vielä kerran Seuran 40-vuotis-juhlavuoden Mennään saareen -kirjan työryhmää ja erityisesti sen vetäjää Pekka Savolaista. Suuren, monivuotisen urakan hedelmänä valmistui onnistunut ja mielenkiintoinen painotuote. Hyväksyttiin toimintakertomus.

Kokous vahvisti myös puheenjohtajan esittelemän vuoden 2019 tuloslaskelman ja taseen sekä toiminnantarkastaja Kari Hakkaraisen antaman lausunnon tilinpäätöksestä. Tämän jälkeen kokous myönsi tili- ja vastuuvapauden johtokunnan jäsenille ja muille vastuuvelvollisille.

Henkilövalinnat. Seuran sääntöjen mukaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinnan tekee aina vuosittain jäsenistö vuosikokouksessa. Puheenjohtaja Matti Sulin oli ilmoittanut ettei ole enää käytettävissä, koska oli päättänyt vihdoin siirtyä ”eläkkeelle” useita vuosia kestäneen pestin jälkeen.  Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin varapuheenjohtajana toiminut Risto Piipari ja uudeksi varapuheenjohtajaksi Olli-Pekka Brunila.

Johtokunnan erovuorossa olleista jäsenistä Maija Vanhala jatkaa, mutta Annamaija Heliste, Kimmo Hämäläinen ja Kaarina Kiviharju eivät olleet enää käytettävissä. Lisäksi johtokunnan sihteerinä toiminut Maisa Kotoaro siirsi viestikapulan lähes 10 vuoden rupeaman jälkeen eteenpäin. Uudet johtokunnan jäsenet ovat Sari Lahtonen, Jukka Rinne, Maria Saikka ja Seppo Häkkinen.

Toimintasuunnitelma 2020. Suunnitelma ei toteutunut täysimääräisesti koronan kokoontumisrajoitusten vuoksi. Romunkeräys järjestyi, mutta mm. kesän jäsentilaisuudet jouduttiin peruuttamaan: talkoot, Lohisoitto ja Kesäjuhla sekä vuosikokous siirtämään syksyyn. Johtokuntakin toimi sähköpostiyhteyksillä. Toiminta suunnitelmana hyväksyttiin.

Jäsenmaksu ja talousarvio 2020. Jäsenmaksu säilytettiin ennallaan (15 euroa) ja talousarvio hyväksyttiin.

Johtokunnan uusi jäsenluettelo yhteystietoineen on kirjeen lopussa. Toimintakertomus 2019 ja toimintasuunnitelma 2020 ovat luettavissa kokonaisuudessaan kotisivuillamme www.kuutsalo.fi

******************************

Uusi johtokunta kiittää lämpimästi edellistä johtokuntaa pyyteettömästä vapaaehtoistyöstä – erityisesti nyt poisjääneitä, joista monet jaksoivat olla mukana monia vuosia. Uusi puheenjohtajisto ja uudet jäsenet ottavat nyt vastuun. Peräänkuulutettu ja tavoitteena ollut nuorennusleikkaus toteutui. Toivomme, että kaikilla riittää intoa jatkaa saarelaisten asioiden ajamista höystettynä uusilla näkemyksillä.

Innostamme myös uusia jäseniä liittymään mukaan ja toimijoita osallistumaan Seuran toimintaan. Tilaa on, ja kaikki tiedämme, että vain osallistumalla voimme vaikuttaa.

Saitko jäsenmaksulomakkeen
Tämän vuoden maksulomakkeet lähetettiin kesäkuussa joko postitse jäsenkirjeen mukana tai erillisenä sähköpostilähetyksenä. Jäsenmaksu oli edelleen 15 e/hlö, ja samaan talouteen tuli yksi lomake esim. kahdelle 30,-. Kiitos suorituksista!

Liekö korona vaatinut oman huomionsa tai osoitteenne/sähköpostiosoitteenne oli muuttunut. Havaitsimme nyt syksyllä lopullisessa tarkistuksessa lähes 90 vuosimaksun vajauksen.

Lähetämme kaikille maksun unohtaneille vuosijäsenilletämän kirjeen mukana uuden pankkisiirtolomakkeen. Sen saavat poikkeuksellisesti myös ”sähköpostijäsenet”, vaikka vastaanottavat ”tuplakirjeen” entiseen tapaan myös sähköisesti.

Jos havaitsette, että jäsenmaksu on eksynyt pinon alle tai joutunut sähköroskapostiin, voitte halutessanne suorittaa sen vielä vuoden loppuun mennessä. Maksaa voi myös suoraan Kuutsalo-Seura ry:n tilille: FI09 5172 0240 0265 76.
Kaikkiin suorituksiin viestiosioon merkintä: jäsenmaksu 2020 ja oma nimi.

Kiitämme jo etukäteen, jos näin varmistatte ja pidätte Seuran pyörät pyörimässä.

Joulu lähestyy – Kuutsalo-tuotteita saatavilla
Oivat ostokset ehdit vielä tehdä Seuran ”puodista”. Mm. joulukortteja, joissa on luontokuvia Kuutsalosta Tuula Pajun tallentamana, sekä Kuutsalo-kirjoja voi edelleen tilata: Ulla Raanti, puh. 040 845 2230 tai ulla.raanti@gmail.com.  Erillistä myyntitapahtumaa ei joulun alla valitettavasti ole koronan vuoksi.

Tiekunta tiedottaa – polttopuita haettavissa tienvarsilta
Tiekunta on raivannut ja raivaa edelleen Kuutsalossa teiden sivuja. Sieltä löytyy riukuja ja valmiiksi sahattuja isompia ja pienempiä tukkeja, joista saa erinomaista polttopuuta. Jokainen maanomistaja voisi käydä hakemassa omalta alueeltaan puita pois. Jos ei itse tarvitse, niin voisi vinkata vaikka naapurilleen, jolla saattaisi olla polttopuun tarvetta.

Tea Seppälä, tiekunnan puheenjohtaja

Kuutsalo-Seuran johtokunta 23.9.2020 alkaen
Risto Piipari, puh.johtaja
040 842 9363, risto.piipari@gmail.com

Olli-Pekka Brunila, varapuh.johtaja
050 414 9941, op.brunila@gmail.com

Seppo Häkkinen
044 361 6317, hakkiset@elisa.net

 

Sari Lahtonen, sihteeri
044 223 3612, sari.lahtonen2@luukku.com

Eeva Linkola
050 599 5048, eklinkola@gmail.com

Jesse Piipari
040 843 604, piipari.jesse@gmail.com

Ulla Raanti, tuotemyyntivastaava
040 845 2230, ulla.raanti@gmail.com

Jukka Rinne
040 860 5420, jukka.rinne@andritz.com

Maria Saikka, rahastonhoitaja
maria.saikka@icloud.com

Maija Vanhala, jäsenasiat
050 523 0050, vanhala.maija@gmail.com

**************************************

Hienot, avartavat, täyteläiset vuodet Kuutsalo-Seuran vapaaehtoistoiminnassa
Tähän aikaan vuodesta odotamme suuria pyhiä ja sitten uuden vuoden alkua. Tällöin uusien lupauksien lomassa on mahdollisuus katsoa paitsi tulevaan, myös peruutuspeiliin: mitä vuosi toi kullekin tullessaan. Omalla kohdallani voin pureutua vieläkin kauemmas, lähes kymmenen vuoden takamatkalle: tämä on viimeinen jäsenkirjeeni Kuutsalo-Seuran edellisen johtokunnan jäsenenä ja sihteerinä. Vuosikokouksessa antamallanne valtuudella aloittivat uudet henkilöt.

Kuutsalo-Seura täytti viime vuonna 40 vuotta. Paljon on maailma ja elämä, ja sen myötä Seuran haasteet vuosien varrella muuttuneet. Puurtamista, joka ei välttämättä aina ole näkynyt ulospäin jäsenistölle, on vuosien varrella riittänyt Seuran eri johtokunnilla, eri vuosikymmeninä erilaisten kysymysten ja haasteiden kanssa. Yhdistyksestä on tullut entistä tärkeämpi oman saariston asioiden edunvalvoja monella rintamalla. Aina ei ole voitu kaikkien toiveita täyttää viranomaisten kanssa neuvoteltaessa. Myrskyn silmässä on oltu, välillä luovittu, käyty karikossa, mutta paatti on saatu nopeasti kuntoon ja taas menty tuulta päin.

Itse – nelisenkymmentä vuotta sitten yhteen alueen saarista ”veneen tuomana” mökkiläisenä – olen päässyt perehtymään monimuotoiseen Kuutsalon saaristoon ja sen olosuhteisiin sekä tutustumaan mielenkiintoisiin ihmisiin. Erityisesti Seuran toiminnassa mukana olleena. Olen aina kokenut osallistumisen vapaaehtoistoimintaan antoisana ja avartavana, niin eri puolilla maailmaa asuessani kuin täällä vapaa-ajan saaristossa.

Valitettavasti tutkimustenkaan mukaan vapaaehtoistyö ei enää puhuttele kaikkia. Mutta sitä tarvitaan, erityisesti tänäkin aikana mm. urheilun, kulttuurin, lasten ja aikuisten harrastustoiminnassa. Kaikkea ei voi toteuttaa pelkästään digitaalisesti, joskin se on tuonut uusia ulottuvuuksia. Vapaa-aikaa voi käyttää mielekkääseen toimeliaisuuteen, vaikkapa seuratoimintaan esim. yhdistyksissä yhteisten etujen edistämiseen ja ylläpitämiseen, uuden kehittämiseen. Siitä ovat esimerkkinä vuosien varrelta huikeat, tämän pienen saariyhdistyksen antaumuksella toteutetut projektit. Niistä jää pysyvä jälki sukupolvien päähän historiaan. Kuutsalon saariston asiat ovat meille kaikille yhteisiä. Osallistukaa, sillä johtokunta kuuntelee avoimin mielin.

Kiitän teitä kaikkia luottamuksesta. Oli ilo ja omaa tietämystä laajentavaa työskennellä saarelaisten valitsemassa johtokunnassa. Lämmöllä ja arvostuksella muistan oman aikani puheenjohtajia: Pekka Savolaista ja pitkäaikaista ”työpariani” Matti Sulinia. Yhteistyö oli elävää ja mutkatonta myös kaikkien johtokuntalaisten kanssa. Menestystä uudelle johtokunnalle uusien haasteiden kera. Talkoissa tavataan.

”Linnut turvautuvat siipiinsä, kalat pyrstöönsä, eläimet jalkoihinsa ja ihminen viisauteensa.”

Kiinalaisen sanalaskun innoittamana lyödään yhteistoimin viisaat päät yhteen edistääksemme meitä kaikkia koskevia saariston asioita!

Maisa Kotoaro

<<<<<<<<<<<<<<<>>>>>>>>>>>>>>>>>>>

Uudet koronarajoitukset huomioiden odotellaan ja vietetään joulua kuitenkin rauhassa, kukin omalla tavallaan, saaressa, kotona tai muualla. Luotetaan, että uusi vuosi ja mahdolliset valmistumassa olevat rokotteet tuovat normaalimmat ajat meille kaikille.

Rauhaisaa joulua ja onnekasta uutta vuotta toivottaen

Kuutsalo-Seuran johtokunta

linnunpesä
0
    0
    Ostoskorisi
    Kori on tyhjä
    Scroll to Top