Hei Saarenväki,
Tänä vuonna seuran tilanne normalisoitui edellisistä koronavuosista ja saatiin järjestettyä monta tapahtumaa. Seuran vuosikokous pidettiin 19.5.2022 Kumppanuustalo Viikarissa, jossa käytiin seuran sääntömääräiset asiat (talous, vuosikertomukset yms) läpi. 21.5.2022 siivottiin Kirkonmaan hautausmaata ja ennen kesäjuhlia raivattiin Saarimajan tonttia. Kesäjuhlat pidettiin 9.7.22 ja onneksi kova sade loppui juuri ennen juhlia, mutta se varmasti verotti kävijäkuntaa itse tapahtumassa ja tapahtumasta jäätiinkin reilusti pakkasen puolelle. ”Veden-, valon ja tulen juhla” jäi toteutumatta, koska suunniteltuun aikaan Kotkassa oli useassa eri paikassa muita vastaavanlaisia tapahtumia. Katsotaan tilannetta ensi vuonna uudestaan.
Ensi vuonna Kotiseutupäivät on Kotkassa 8-10.9.2023. Tilaisuus järjestetään uudessa Satama-areenassa. Edellisen kerran Kotiseutupäivät on järjestetty vuonna 1984, joten aikaa on vierähtänyt tovi. Kuutsalo-Seura aikoo myös osallistua Kotiseutupäivien tapahtumiin, joten lisää asiasta keväällä.
Jos et ole vielä huomannut tai käynyt vierailemassa, niin nyt on aika käydä seuran uusilla nettisivuilla (www.kuutsalo.fi), sivut päivittyvät koko ajan ja tarkoitus on tuoda uutta tietoa sivujen kautta jaettavaksi. Sivuilla on mm. kuvapankki, blogi, saaren historiaa ja verkkokauppa, josta saa kätevästi tilattua seuran tuotteita. Ensi keväänä on tarkoitus taas lisätä tuotevalikoimaa.
Saarimajalle saapui palokalusto syksyllä ja siitä järjestetään erillinen tapahtuma keväällä 2023 jäiden lähdettyä.
Yhä enenevissä määrin pyritään käyttämään vain sähköisiä viestimiä tiedottamisessa. Seuran jäseniä kehotetaan mahdollisuuksien mukaan hankkimaan s-posti osoite tai lukemaan uutiset ja tiedotteet www-sivujen kautta. Tämä on kustannustehokkaampaa ja ympäristöystävällisempää kuin lähettää postitse uutiskirjeitä. Seuralla on myös omat Facebook ja Instagram -tilit, joita voi seurata ja lisätä vaikka hienoja kuvia saaristosta.
Kuutsalo-Seuran johtokunta haluaa toivottaa kaikille jäsenilleen Rauhallisia Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta.
Kuutsalo-Seuran johtokunta