
Rakennuksia
Kuutsalon kansakoulu toimi vv. 1893-1963 Suurkylässä, ja parhaimmillaan oppilaita oli yli 40. Aiemmin oli useita kauppojakin, viimeisimmät Saaristen kauppa Autionkylässa 1960-luvun lopulle ja Hauhian kioskikauppa Suurkylässä 1970- ja 1980-luvuilla.
Saarimaja valmistui v. 1929. Se on toiminut siitä asti saaren seura- ja juhlatoiminnan keskuksena.
Kuutsalon kansakoulu
Kuvassa oleva rakennus toimi 70 vuotta Kuutsalon kansakouluna vuosina 1893-1963. Sen jälkeen koulu oli Kymin kunnan omistuksessa ja liitoksen myötä vuodesta 1977 Kotkan kaupungin leiri- ja vuokrauskäytössä pääosin kesäisin. Vuonna 2013 Kotkan kaupunki myi koulun Pienryhmäkoti Päivilä Oy:lle. Nykyinen omistaja on Päivi Tolsa.
Kuutsalolaiset rakensivat koulun pääosin itse, omien metsien tarvikkeilla ja talkootyöllä, johon osallistuttiin joka talosta. Raha-avustusta saatiin valtiolta ja yksityishenkilöltä. Ennen Kuutsalon omaa koulua käytiin koulua mantereella Helilässä asti. Silloin koulunkäynti edellytti majoitusta ja täysihoidon hankkimista koulun läheltä. Koululaisilla ei ollut mahdollisuutta käydä kotona saaressa kuin lyhyinä viikonloppuvapaina ja loma-aikoina.
Parhaimmillaan Kuutsalon koulussa oli oppilaita pitkälti yli 40, viimeisenä lukuvuotena 1962-1963 vain 8 oppilasta.
Kuutsalon kirjastotoiminta sai alkunsa 1896, kun saareen viisi vuotta aiemmin perustettu pieni lainakirjasto lahjoitettiin kansakoululle, ja opettaja otti vastuulleen sen hoitamisen. Kirjasto toimi vielä tyhjässä koulussa 2000-luvulla.
Kuutsalon koulusta ja koulunkäynnistä kerrotaan enemmän kirjoissa Kotikontu meren keskellä - kertomuksia Kuutsalosta sekä Kuutsalo - saari Kotkan kupeessa. Seuran julkaisemia kirjoja voi tilata Kuutsalo-Seuralta.


Saarimaja
Kuutsalon Saarimaja rakennettiin saaren järjestö- ja juhlatoiminnan keskukseksi. Kyläkokous päätyi keväällä 1928 hankkimaan Kylänlahden rannalta tontin. ”Kuutsalon seurojen talon kannatusyhdistyksen” nimissä ostettiin maa-alue syksyllä Daniel ja Tilda Brunilalta. Lainarahalla ja talojen lahjoittamista puista talkoovoimin rakennettu talo vihittiin käyttöön elokuussa 1929. Varsinainen Saarimajan kannatusyhdistys perustettiin jostain syystä vasta kesäkuussa 1935.
Saarimaja peruskorjattiin 1970-luvulla, ja talkoohenki elää edelleen ikääntyneen talon korjaustöitä tehtäessä aika ajoin. Talossa järjestetään vuosittain erilaisia tapahtumia, kuten Kuutsalo-seuran kesäjuhla, konsertteja, tanssiaisia, perinteinen hirvisoppa jne. Taloa voi myös vuokrata yksityiskäyttöön mm. hää- tai muuhun merkkipäiväjuhlaan.
Saarimajan historiasta löytyy tietoa kirjoista Kotikontu meren keskellä - kertomuksia Kuutsalosta sekä Kuutsalo - saari Kotkan kupeessa. Seuran julkaisemia kirjoja voi tilata Kuutsalo-Seuralta.

Metsäkappeli
Ajatus oman kappelin rakentamisesta Kuutsaloon alkoi itää jo 1920-luvulla, jolloin saatiin lupa hautausmaalle Kirkonmaan saaresta. Haave eli ja alkoi hahmottua vuonna 1999 kahden perheen toimesta: Helen ja Hannu Elomaa sekä Mauno ja Virpi Aarnio perustivat Kuutsalon Metsäkappelin Tukiyhdistyksen.
Arkkitehti Tuomo Hovin suunnitteleman kappelin rakennuspuut kaadettiin em. perheiden metsästä, ja 3,5 vuoden mittava rakennusurakka alkoi Mauno Aarnion maalle keskelle Kuutsaloa. Työt tehtiin pääosin pienellä, mutta sitkeällä talkooväellä. Osin rahoituskin saatiin kolmelta rakentajaperheeltä (Aarnio, Elomaa, Korjala). Hankkeen rahoitukseen osallistui myös monia yksityishenkilöitä ja yhteisöjä, mukaan lukien kuutsalolaiset yhdistykset.
Kalliolla kohoavan, tunteita nostattavan Metsäkappelin katon ja sivuseinien 13 000 pärettäkin on höylätty osin talkoilla Palvaanjärvellä. Kappelin viereen on rakennettu myös kellotorni.
Metsäkappeli vihittiin käyttöön kesäkuussa 2003. Siellä on pidetty mm. jouluhartauksia ja kaste- ja vihkitilaisuuksia. Se on myös suosittu tutustumiskohde. Edelleen kesällä lauantai-iltaisin voi kuulla ehtookellojen soivan.
Kappelin syntytarinasta voi lukea lisää kirjasta Kotikontu meren keskellä – kertomuksia Kuutsalosta.


